|
ROTTWEILERIA
HANKKIMASSA?
Jos etsit kilttiä,
helppoa, vaivatonta ja valmiiksi kasvatettua sosiaalista
koirapuistokoiraa, Sinun ei kannata jatkaa lukemista,
sillä rottweiler ei ole etsimäsi rotu.
Jos taas etsit
haasteellista, itsenäistä ja monipuolista
palveluskoiraa, Rottweiler voi olla etsimäsi rotu. Vain
pohtimalla koiran, erityisesti Rottweilerin, hankintaa
riittävästi ja monesta näkökulmasta, saat varmuuden
sille, onko se etsimäsi koira. Ja vain sinä itse tiedät,
että kykenet tarjoamaan koiralle sen tarvitseman
aktiviteetin sekä tyydyttämään sen tekemisen tarpeen
koko sen eliniän. Lemmikkipalstoilta vastausta tähän
kysymykseen on turha hakea.
Rottweiler on rotuna
varsin itsenäinen koira ja siltä puuttuu monelle muulle
rodulle tyypillinen miellyttämisenhalu, vrt. esim.
paimenkoirat. Se on koira jonka kanssa täytyy jo pentuna
rakentaa toimiva ja luottamuksellinen suhde ja sen
kunnioitus on ansaittava. Kunnioitusta ei ansaita
selättämisellä eikä ankaralla fyysisellä kurittamisella.
Kaikista ei tähän tehtävään ole ja valitettavan usein
näitä pentuaikana tehtyjä virheitä on myöhemmin vaikea
korjata, joskus jopa mahdotonta. Uroksilla saattaa
esiintyä voimakasta dominanssia eli pyrkimystä hallita
muita ja tällaisen yksilön kanssa on osattava toimia jo
pennusta asti oikein ja johdonmukaisesti. Tärkeintä
Rottweilerin kasvatuksessa on johdonmukaisuus ja
reiluus. Mikä on tänään kiellettyä on se sitä myös
huomenna. Reilu laumanjohtaja antaa myös kiitosta kun
sen paikka on, vaikkapa taputuksen, kehun ja makupalan
muodossa.
Rottweiler on oikein
kasvatettuna ja koulutettuna myös erinomainen
perhekoira, hyvä harrastus- ja perhekoira eivät ole
millään lailla toisiaan poissulkevia asioita. Se kiintyy
omaan laumaansa, mutta on usein ns. yhden ihmisen koira
jota pitää ehdottomana auktoriteettinaan. Tämän vuoksi
onkin tärkeää, että juuri pentuaikana kaikki
perheenjäsenet osallistuvat pennun kanssa tapahtuviin
päivittäisiin rutiineihin ja perusasioiden opettamisiin
kuten ruokinta, kynsien leikkaaminen, leikkiminen,
ulkoilu ym.
On kuitenkin
muistettava, että rottweiler ei ole pentuna eikä
aikuisena yksinomaan lapsen hallittavissa oleva, vaan
vastuu kuuluu aina perheen aikuiselle. Esim. pentua ei
saa antaa lapsen ulkoilutettavaksi vaikka tämä
fyysisesti pystyisi pennun hallitsemaan. Ulkona saattaa
irrallaan kulkeva koira hyökätä pennun päälle, eikä
lapsi kykene tilannetta hallitsemaan. Tällainen
tapahtuma jättää usein pysyvän negatiivisen muiston
pennun kehittyvään mieleen.
Rottweiler vaatii
aina peruskoulutuksen sekä kohtuullisesti liikuntaa
päivittäin. On kuitenkin muistettava, että liikunta ja
aktivoiminen eivät ole sama asia. Rottweiler on
omimmillaan saadessaan käyttää luontaisia viettejään,
pelkkä fyysinen kuntoilu ainoastaan nostaa kuntoa ja
ongelmallinen kierre on valmis. Koira tekee kotona
tihujaan eikä osaa rauhoittua. Sen sijaan päivittäinen
tai muutaman kerran viikossa tapahtuva aivojumppa ja
yhdessä puuhastelu väsyttävät koiraa ja tyydyttävät sen
tekemisen tarpeen paljon tehokkaammin. Se antaa paljon
myös Rottweilerin ja omistajan suhteelle.
Paikalliset
alaosastot tarjoavat koulutuksia sekä erilaisia
tapahtumia mm. luonnetestejä ja jalostustarkastuksia.
Niihin voi ja kannattaa mennä mukaan katselemaan vaikka
ei vielä omaa koiraa omistaisikaan. Alaosastoista löytyy
myös tietotaitoa lähes kaikkeen Rottweilerin
omistamiseen liittyvistä seikoista.
MISTÄ
ROTTWEILER
Muutama nyrkkisääntö:
- ota yhteys yhdistyksen pentuvälitykseen
- älä koskaan osta rekisteröimätöntä pentua
- älä osta epämääräisesti kaupiteltua rottweileria
- älä ota rottweileria säälistä
- älä koskaan osta rottweileria ilman kirjallista
sopimusta
- lähin ei välttämättä ole paras vaihtoehto
- hinta ei saa olla valinnan ykköskriteeri
PENTU KASVATTAJAN
LUONA
Pentua harkitessasi,
mieti minkä tyyppistä pentua etsit, mihin tarkoitukseen
se on tulossa, kotikoiraksi, lenkkikaveriksi,
harrastuskoiraksi?
Nämä auttavat paljon
kun lähdet sopivaa yhdistelmää etsimään. Hyvä ja kokenut
kasvattaja osaa kertoa sinulle omien koiriensa
taustoista ja ominaisuuksista sekä siitä minkä tyyppisiä
koiria hän kasvattaa ja minkälaisiin koteihin hän haluaa
pentunsa luovuttaa. Eri kasvattajilla saattaa olla
hyvinkin erilaisia näkemyksiä ja toiveita pennun
ostajien suhteen. Nämä selviävät kun kasvattajaan ottaa
hyvissä ajoin yhteyttä. Suomen Rottweileryhdistyksen
pentulistalta löydät sillä hetkellä jo syntyneet sekä
tulossa olevat pentueet. Pennun hankintaan kannattaa
käyttää aikaa ja malttia. Pentulistalta pääsee suoraan
myös Suomen Kennelliiton koiratietokantaan josta löytyy
kaikkien listalla olevien pentueiden vanhempien tiedot
sekä tietoja kasvattajan aikaisemmista pentueista.
Näihin kannattaa huolella syventyä ja perehtyä
taustoihin, mitä enemmän koirista on tutkittua tietoa,
sen suuremmalla todennäköisyydellä pystymme arvioimaan
myös tulevien pentujen ominaisuuksia. Tässä vaiheessa
maltti on valttia.
Pentua harkitessa
olisi hyvä käydä tutustumassa jo hyvissä ajoin ennen
pentujen syntymää tulevaan emoon sekä kasvattajaan. Näin
saat parhaan käsityksen siitä millainen emo
todellisuudessa on ja minkälaisissa olosuhteissa pennut
tulevat kasvamaan. Emohan on pennuille roolimalli niiden
ensimmäisten elinviikkojen ajan ja leimaa vahvasti
omalla käyttäytymisellään pentujen käyttäytymistä. Arka
tai aggressiivinen narttu ei ole oikea eikä hyvä malli
pennuilleen.
Hyvä kasvattaja osaa
myös kertoa pennuista ja niiden luonteenpiirteistä sekä
auttaa valitsemaan juuri sen sinulle sopivan ja oikean
pennun. Ts. ensimmäistä rottweileriaan hankkivan ei
missään nimessä pidä valita pentueen haastavinta ja
dominoivinta pentua itselleen, vastuuntuntoinen
kasvattaja ei tällaista pentua yleensä annakaan
ensikertalaiselle. Kasvattaja on myös seurannut ja
leikkinyt pentujen kanssa päivittäin sekä huolehtinut
niiden sosiaalistamisesta. Pennut ovat saaneet liikkua
muuallakin kuin pentuhuoneessa/laatikossa, ne ovat
nähneet vieraita ihmisiä ja tutustuneet mahdollisesti
myös kasvattajan muihin koiriin, kuulleet ns. elämän
arkiääniä kuten televisio, radio, astioiden kolina ym.
sekä säätilan salliessa käyneet myös päivittäin ulkona.
Oikeasti arka pentu
erottuu jo selkeästi kasvattajan luona ollessa, se ei
ota kontaktia ihmisiin, varsinkaan
vieraisiin/pennunkatsojiin ja viihtyy muutenkin paljon
yksinään, omissa oloissaan. Se selkeästi ahdistuu
uusista asioista tai menee täysin toimintakyvyttömäksi
yksin ollessaan.
Nyt täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka puhumme
rodusta rottweiler ja vertaamme sitä tai sen käytöstä
rotumääritelmän mukaiseen ihanteeseen, pennulta ei
suinkaan voi odottaa samaa kuin täysikasvuiselta
koiralta! – Kokemus ja ympäristö muokkaavat pentua
paljon sen ensimmäisten viikkojen aikana kasvattajan
luota lähdettyä, jos toki kasvattajalla on suuri
merkitys pentuihin niiden ollessa pieniä.
Lisäksi täytyy huomioida, että laumassa kasvava koira ei
koskaan pääse täysin samalla tavalla oikeuksiinsa kuin
yksin elävä lajitoverinsa. Varsinkaan jos se on lauman
nuorin jäsen. Tämän vuoksi on ERITTÄIN TÄRKEÄÄ pelata ja
liikkua pennun ja nuoren koiran kanssa päivittäin
mahdollisimman paljon kahdestaan. Tämä on erityisen
tärkeää silloin jos ja kun koiran kanssa halutaan
tulevaisuudessa kilpailla tai harrastaa jotain pk-lajia.
Kasvattajalta saat
myös mukaan erilaisia ohjeita mm. ruokinnasta,
koulutuksesta ja ylipäätään pennun hoidosta.
Luonnollisesti kasvattaja on myös se henkilö johon
ensimmäisenä otetaan yhteyttä erilaisissa
ongelmatilanteissa.
Kauppakirja
Pennun hinta sisältää
pennun ostajalle tulevan Suomen Kennelliiton
rekisteritodistuksen. Kauppaehdoista on myös hyvä
keskustella jo alustavasti. Koirankauppa on
omistuksensiirtoa koskeva kaksipuolinen sopimus, joka
synnyttää velvollisuuksia molemmille osapuolille.
Koirankaupasta on aina syytä tehdä kirjallinen sopimus.
Suomen Kennelliitolla on tähän tarkoitukseen laadittu
lomake, jota suositellaan käytettävän. Näihin
liittyvät asiat tulee käydä läpi ennen pennun
luovutusta.
Jotkut kasvattajat voivat myös sijoittaa pennun koiraa
haluavaan perheeseen. Tällöin kasvattaja pidättää
yleensä itsellään oikeuden käyttää koiraa siitokseen
niin halutessaan. Ehdoista ja omistusoikeuden siirrosta
sovitaan luovutuksen yhteydessä. Sijoituksesta on syytä
tehdä kirjallinen sopimus Suomen Kennelliiton on tähän
tarkoitukseen laatimalla
lomakkeella.
Myyjän tärkein
velvollisuus on luovuttaa kaupan kohde sovittuna aikana
ja sovitunlaisena. Vastapainoksi hänellä on oikeus
kauppahintaan ja siihen, että koira noudetaan sovittuna
aikana. Myös näyttelyissä tai terveystarkastuksissa
käymisestä yms. voidaan sopia.
Lähtökohtana on
sopimusvapaus: kaikesta voidaan sopia ja tehdyt
sopimukset myös sitovat.
Kauppalaki ja
kuluttajansuojalaki
Kaikkea kauppaa
koskee kauppalaki. Kuluttajansuojalaki säätelee
yksityisen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisiä
suhteita.
Kasvattaja, joka on
kolmen tai useamman vuoden aikana rekisteröinyt
vähintään yhden pentueen tai kuluvan ja/tai edellisen
vuoden aikana rekisteröinyt kaksi tai useamman pentueen,
katsotaan toimivan elinkeinonharjoittajan tapaan.
Näiden lakien
lähtökohtana on se, että myyjä vastaa siitä, että kaupan
kohde on sopimuksen mukainen. Tämän vuoksi tulee
kiinnittää huomiota siihen, mitä tietoja koiran
ominaisuuksista kaupantekohetkellä annetaan. Vastuu
syntyy vain niistä virheistä, jotka ovat olleet koirassa
jo kauppahetkellä. Kauppakirjassa käytetään yleensä
vastuuta rajoittavaa ehtoa, jossa ostaja hyväksyy kaupan
kohteen 'siinä kunnossa kuin se on', riskeineen
kaikkineen.
Rajoitusehto ei
kuitenkaan vapauta myyjää vastuusta silloin, kun hän on
antanut väärää tietoa, on jättänyt kertomatta
merkittävän tärkeitä tietoja tai koira on olennaisesti
huonompi, kuin ostajalla oli aihetta olettaa
(kohtuullisuus).
Olennaista tietoa ovat esim.
-
hoito-ohjeet
-
koirassa havaitut
virheet (väri-, kives-, hammasviat) ja niiden merkitys
-
rodulle tyypilliset
perinnölliset tai rakenteelliset sairaudet tai virheet
-
koiran
perinnölliset taipumukset saada näitä virheitä
-
vanhempien
tutkimustulokset
-
aikaisemmat
pentueet
-
perinnöllisten
virheiden merkitys harrastuksissa, näyttelyissä,
jalostuskäytössä ja odotettavissa olevat
lääkärinkulut.
Tuotevastuulaki
Tuotevastuun
edellytyksenä on, että tuote ei ole niin turvallinen
kuin on ollut syytä olettaa. Koiranpentua voidaan
useimmissa tapauksissa pitää tässä mielessä turvallisena
tuotteena, koska pahanteko kuuluu pentujen yleisesti
tunnettuihin ominaisuuksiin.
Suomen
Rottweileryhdistys
Suomen
Rottweileryhdistys - Finlands Rottweilerförening r.y.
(SRY) on Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry.:n
hyväksymä valtakunnallinen rotujärjestö, joka johtaa ja
valvoo rottweiler-rodun jalostusta ja kaikinpuolista
kehittämistä sekä edistää rottweilereiden
yhteiskuntakelpoisuutta ja jäsenistönsä rotu
harrastusta. Tarkoitustaan SRY toteuttaa
jalostusneuvonnan ja jalostustarkastusten avulla sekä
järjestämällä koiranäyttelyitä, luonnetestejä,
palveluskoirakokeita ja kilpailuja. SRY harjoittaa
rottweiler-rotuun liittyvää
tiedonkeruuta ja
tilastointia, koulutus-, tiedotus- ja julkaisutoimintaa
sekä huolehtii rotuun liittyvästä kansallisesta ja
kansainvälisestä yhteistyöstä
Suomen Rottweileryhdistys - Finlands Rottweilerförening
(SRY-FRF) r.y. perustettiin vuonna 1946. SRY on Suomen
Kennelliiton, Suomen Palveluskoiraliiton ja IFR:n jäsen
Rottweiler-lehti
SRY:n jäsenet saavat
kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän ROTTWEILER-lehden.
Lehdessä kerrotaan koiranpitoon liittyvistä asioista ja
ajankohtaisista tapahtumista. Lehteä lukemalla voi
kartuttaa tietojaan koiran pitoon, hoitoon kasvatukseen
ja koulutukseen liittyvissä asioissa. SRY julkaisee myös
rottweilereiden näyttely-, kilpailu- ja
luonnetestitulokset.
Alueellinen
toiminta
Yhdistyksellä on 15 alaosastoa tai kerhoa jotka
järjestävät paikkakunnallaan
koulutustoimintaa, kerhoiltoja, palveluskoirakokeita,
leirejä, näyttelyitä, illanviettoja, luonnetestejä,
jalostustarkastuksia, lapsivetoja ja muuta
mukaansatempaavaa toimintaa. Olet rottweilerisi kanssa
tervetullut alaosastosi toimintaan mukaan.
Yhteystiedot
Suomen
Rottweileryhdistyksen kotisivut:
www.rottweiler.fi
Pentuvälittäjä:
Anne Latva,
Kärklaxvägen 349,
66640 MAXMO puh. 040-3576529
iltaisin email:anne.latva@mbnet.fi
|